keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Pakkaspäivän mättöruokaa




Olenko koskaan maininnut inhoavani talvea? No, nyt ainakin olen. Kylmää, tai märkää, aina pimeää. Puhumattakaan rohtuvista huulista, sähköisestä tukasta ja iänikuisesta auton raappaamisesta.

Tänään lämpömittari näytti rapsakkaa kahdeksaatoista pakkasastetta, joten välttelin ulkoilmaa kaikin mahdollisin keinoin. Onneksi tekosyynä olivat parantumaisillaan oleva flunssa sekä rästissä olevat koulutyöt. Niiden varjolla jäin sisätilojen suojaan kun Sipuli vei lapset pulkkamäkeen. Aika sissejä ovat kyllä.

Päivällisellä teki mieli jotain tuhtia mättöruokaa. Pakastimesta löytyi Prisman pakastealtaasta bongatut soijaproteiinivartaat, jotka päätyivät ruokalistalle täyteläisyytensä ja aavistuksenomaisen poltteensa ansiosta. Oikeastaan jopa harmittaa että olivat noinkin maukkaita, hinta on sen verran suolainen etteivät ihan arkiruoaksi asti päädy tässä huushollissa. 250 gramman paketti maksoi melkein viisi euroa.

Vartaiden kaverina tarjosin teriyakinuudeleita, omaa herkkuani. 


Teriyakinuudelit

n. 300 g "keltaisia nuudeleita" (löytyy etnokaupoista, voi korvata haluamillasi nuudeleilla)
2 kevätsipulia
pari kourallista sinimailasen ituja
n. 1 dl paahdettuja cashewpähkinöitä
4 rkl teriyakikastiketta
3 rkl ruokaöljyä paistamiseen

Keitä nuudeleita noin 1-2 minuutin ajan. Valuta. 
Pilko kevätsipulit ja sekoita kulhossa itujen ja cashewpähkinöiden kanssa.
Kuumenna öljy wokkipannussa ja pikapaista nuudeleita muutaman minuutin ajan. 
Kaada joukkoon teriyakikastike.
Kaada nuudelit samaan kulhoon sipuleiden, itujen ja pähkinöiden kanssa. Sekoita hyvin.



Pakkasten loppua innokkaasti odottaen

-piiji

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti